Romanssi roboimurin kanssa, Neato Botvac D3 Connected
Todetaan heti alkuun, että Neato ei ole mitenkään sponsoroinut allekirjoittanutta tästä bloggauksesta tai mitenkään muutenkaan...
Armon vuonna 2013 asuntoomme muutti kaksi kissaa. Kissojen karvat ja niiden mahdollinen irtoaminen laittoi siivousajattelua uusiksi tässä huushollissa. No karvaa ei kissoista paljoa lähtenyt, mutta kiinnostus roboimureihin oli kuitenkin istutettu.
Vuonna 2013 valikoimaa Roboimuireissa ei kovin runsaasti löytynyt. Muutamalla kaverillani näin roboimuireita käytössä, mutta niiden toiminta ei tuolloin vaikuttanut kovinkaan loogiselta. Nämä robotit poukkoilivat miten sattuu ja jotenkin näkemästäni jäi kuva etteivät laitteet olleet kovinkaan hyviä siivoojia.
Pitkään etsittyämme sopivaa roboimuria päädyimme lopulta Neato nimiseen robottiin. Neato yllätti meidän huushollin kyllä täydellisesti. Robotin liikkeissä oli nähtävissä selkeästi logiikkaa ja pölyn määrä minkä robotti imuroi heti vaimoni "manuaalisen" imuroinnin jälkeen oli vakuuttava. Todettakoon, että tämän robotin saavuttua olenkin saanut ulkoistettua imurointivuoroni Neatolle. Sen myös voin todeta, että parempi puolisko on talossa kuitenkin todella tarkka siisteydestä.
Tällä hetkellä vuonna 2019 taloudessamme on menossa kolmas Neato. Nykyinen Malli on Neato Botvav D3 Connected. Kyseessä ei ole kaikista kallein malli, mutta imurin toiminta on ollut mielestäni erittäin luotettavaa. Koska kyseessä ei ole lippulaivamalli, niin myös toimintoja on roboimurissa vähemmän. Robotin muotoilu on suunniteltu siten ettei se jäisi kulmistaan kiinni siivouksen aikana. Tarkoituksena on siis esitellä Botvac 3D:n toimintoja lukijoille.
Roboimurin alkuperäinen suodatin
Ensimmäseksi totean Botvaci 3D:n mukana tulevan suodattimen olevat todella karsittu halppismalli. Valitettavasti tästä minulle ei ole kuvaa, koska pikimiten tilanteen huomattuani meni suodatin vaihtoon. Olenkin tilannut uudet paremmat suodattimet imurin roskasäiliöön. Suodattimet eivät montaa kymppiä maksaneet, joten tästä ei suuria kustannuksia pääse imurin omistajalle syntymään.
Neaton liikkuminen
Roboimurit yleensä tarvitsevat hyvät ja selkeät kulkureitit. Matot ja varsinkin niiden hapsut vaikeuttavat siivousta ja roboimurit takertuvat helposti myös lattialla oleviin johtoihin ja tavaroihin.
Myös kalusteiden korkeus olisi hyvä olla mahdollisimman korkea, jos roboimuri halutaan niiden alta siivoavan. Monet kivat matot taikka kalusteet eivät vain sovi yhteen roboimurin kanssa ja tätä kannattaa aina miettiä, kun on roboimuriostoksille suuntamaassa. Neato Botvac 3D:n kanssa ei ole ollut mitään suurempia hankaluuksia viimeisen reilun vuoden aikana jonka ajan tämä robottimalli on tätä huushollia siivonnut. Muutamia kertoja on siivous jäänyt kesken ja syynä tähän on ollut keittiön pöydän tuolien väliin jääminen. Tästä on päästy sillä, että siivouspäivinä on tuolit nostettu ennen töihin lähtemistä pöydälle. Kynnyksiä ei huoneistossa juurikaan ole joista Neaton tulisi luovia läpi siivouspäivinä.
Neaton Botvac 3D:n toiminnot
Tähän Neaton malliin on netistä saapuneina päivityksinä tullut uusia ominaisuuksia joita ostettaessa ollut. Niistä lisää ihan hetken päästä. Paras ominaisuus on kuitenkin se, että Neatoa voi käyttää etänä puhelimen avulla.
Siivousvaihtoehtoina on talon tai kohdan siivous. Kohdan siivousta ei ole tullut koskaan käytettyä ja toiminto tuntuu muutenkin hieman turhalta. Neato tulisi itse kantaa siivottavan kohdan päälle.
Siivousprofiilissa on kaksi vaihtoehtoa ECO ja TURBO. Meillä Neato siivoaa aina turbolla, sillä siivous jäljen on oltava hyvä. Lisäksi siivouksen aika venyisi liikaa ecolla, koska Neaton akku on käytöllä kulunut eikä se jaksa siivota n. 70m2 asuntoa enään yhdellä latauksella.
Robotin voi siis ajastaa siivoamaan vaikka esimerkiksi työpäivän aikana jolloin ei tarvise kuunnella imuroinnin sulosointuja kotona ollessa. Tämä on hyvä ominaisuus. Lisäksi Neaton voi laittaa etänä siivoamaan puhelimeen asennetulla apilla. Ei haittaa siis vaikka on unohtanut asentaa siivousajan.
Tässä on tämä uusi ominaisuus joka tuli päivityksen kautta Neatoon. Ennen käytössä oli muovilla päällystetyt rajauslistat joilla pystyi estämään robotin pääsyn vaikka johonkin tiettyyn huoneeseen asettelemalla ne oviaukon eteen. Nyt tulleessa päivityksessä voi imurille sen sijaan asettaa no go linesit joilla estetään pääsy johonkin tiettyyn paikkaan. Oikean puoleisessa yllä olevassa kuvassa on Neaton pääsy estetty kissojen juoma-/ruokapaikalle. Tämä on osoittautunut todella hyväksi uudistukseksi ja tämä tuli tosiaan noin kuukausi sitten automaattisesti asennettuna Neatoon.
Neato lähettää yllä olevan kuvan mukaisen pohjakartan puhelimeen kun siivous on saatu valmiiksi. Kuvassa ilmoitetaan siivottu pinta-ala sekä siihen käytetty aika. Jos Neato käy välillä lataamassa akkujaan ei se laske sitä aikaa käytetyyn siivousaikaan. Minusta olisi hyvä, että imuri ilmoittaisi erikseen lautausajan ja siivousajan. Periaatteessa yhden tunnin siivous voi viedä kuluneella akulla siis kokonaisuudessaan 1½h.
Yhteenveto
Kokonaissijoituksena Neato tulee halvemmaksi kuin esimerkiksi palkattu siivooja imuroinnin osalta. Lisäksi omaa siivousta tulee tehdä varsinkin jos asutaan lemmikkitaloudessa. Roboimuri ei siis korvaa siivousta, mutta vähentää sitä. Kolmen Neaton omistajana voin lämpimästi suositella roboimureita kotikäyttöön. Imurit löytävät pölyä asunnosta joka imurointikerralla. Kun nykyisen imurin akun toimintaaika/kyky laskee turhan pieneksi pitää harkita uutta roboimuria ja kovalla todennäköisyydella ensiksi katsellaan Neatoa. Neato merkkiset imurit ovat vakuuttaneet allekirjoittaneen Börjen.

![]() |
Neato Botvac 3D Connected on varsin toimiva roboimuri |

Kuvassa Neaton roskasäiliö ja violetti uusi suodatin kahden siivouskerran jälkeen. Säiliö on valmis puhdistettavaksi.
Hmmm... kolmessa päivässä tämän verran likaa...
|
Neaton liikkuminen
Roboimurit yleensä tarvitsevat hyvät ja selkeät kulkureitit. Matot ja varsinkin niiden hapsut vaikeuttavat siivousta ja roboimurit takertuvat helposti myös lattialla oleviin johtoihin ja tavaroihin.
Myös kalusteiden korkeus olisi hyvä olla mahdollisimman korkea, jos roboimuri halutaan niiden alta siivoavan. Monet kivat matot taikka kalusteet eivät vain sovi yhteen roboimurin kanssa ja tätä kannattaa aina miettiä, kun on roboimuriostoksille suuntamaassa. Neato Botvac 3D:n kanssa ei ole ollut mitään suurempia hankaluuksia viimeisen reilun vuoden aikana jonka ajan tämä robottimalli on tätä huushollia siivonnut. Muutamia kertoja on siivous jäänyt kesken ja syynä tähän on ollut keittiön pöydän tuolien väliin jääminen. Tästä on päästy sillä, että siivouspäivinä on tuolit nostettu ennen töihin lähtemistä pöydälle. Kynnyksiä ei huoneistossa juurikaan ole joista Neaton tulisi luovia läpi siivouspäivinä.
Neatolle suotuisaksi suunniteltuja kalusteita sekä maton lyhennetyt hapsut. Uudet huonekalut on valittu vuodesta 2013 siten, että ne helpottaisivat Neaton siivousurakkaa.
|
Neaton Botvac 3D:n toiminnot
Tähän Neaton malliin on netistä saapuneina päivityksinä tullut uusia ominaisuuksia joita ostettaessa ollut. Niistä lisää ihan hetken päästä. Paras ominaisuus on kuitenkin se, että Neatoa voi käyttää etänä puhelimen avulla.
Siivousvaihtoehtoina on talon tai kohdan siivous. Kohdan siivousta ei ole tullut koskaan käytettyä ja toiminto tuntuu muutenkin hieman turhalta. Neato tulisi itse kantaa siivottavan kohdan päälle.
Siivousprofiilissa on kaksi vaihtoehtoa ECO ja TURBO. Meillä Neato siivoaa aina turbolla, sillä siivous jäljen on oltava hyvä. Lisäksi siivouksen aika venyisi liikaa ecolla, koska Neaton akku on käytöllä kulunut eikä se jaksa siivota n. 70m2 asuntoa enään yhdellä latauksella.
Robotin voi siis ajastaa siivoamaan vaikka esimerkiksi työpäivän aikana jolloin ei tarvise kuunnella imuroinnin sulosointuja kotona ollessa. Tämä on hyvä ominaisuus. Lisäksi Neaton voi laittaa etänä siivoamaan puhelimeen asennetulla apilla. Ei haittaa siis vaikka on unohtanut asentaa siivousajan.
Tässä on tämä uusi ominaisuus joka tuli päivityksen kautta Neatoon. Ennen käytössä oli muovilla päällystetyt rajauslistat joilla pystyi estämään robotin pääsyn vaikka johonkin tiettyyn huoneeseen asettelemalla ne oviaukon eteen. Nyt tulleessa päivityksessä voi imurille sen sijaan asettaa no go linesit joilla estetään pääsy johonkin tiettyyn paikkaan. Oikean puoleisessa yllä olevassa kuvassa on Neaton pääsy estetty kissojen juoma-/ruokapaikalle. Tämä on osoittautunut todella hyväksi uudistukseksi ja tämä tuli tosiaan noin kuukausi sitten automaattisesti asennettuna Neatoon.
Neato lähettää yllä olevan kuvan mukaisen pohjakartan puhelimeen kun siivous on saatu valmiiksi. Kuvassa ilmoitetaan siivottu pinta-ala sekä siihen käytetty aika. Jos Neato käy välillä lataamassa akkujaan ei se laske sitä aikaa käytetyyn siivousaikaan. Minusta olisi hyvä, että imuri ilmoittaisi erikseen lautausajan ja siivousajan. Periaatteessa yhden tunnin siivous voi viedä kuluneella akulla siis kokonaisuudessaan 1½h.
Yhteenveto
Kokonaissijoituksena Neato tulee halvemmaksi kuin esimerkiksi palkattu siivooja imuroinnin osalta. Lisäksi omaa siivousta tulee tehdä varsinkin jos asutaan lemmikkitaloudessa. Roboimuri ei siis korvaa siivousta, mutta vähentää sitä. Kolmen Neaton omistajana voin lämpimästi suositella roboimureita kotikäyttöön. Imurit löytävät pölyä asunnosta joka imurointikerralla. Kun nykyisen imurin akun toimintaaika/kyky laskee turhan pieneksi pitää harkita uutta roboimuria ja kovalla todennäköisyydella ensiksi katsellaan Neatoa. Neato merkkiset imurit ovat vakuuttaneet allekirjoittaneen Börjen.
Kommentit
Lähetä kommentti